Valkeat kesäyöt, valkeat vedet kaarisilloin
Kutsuvat kaislikot, kutsuvat kaarituet illoin
Iltamme saa kuin usva uuteen lumpeen kukkaan

Varoen
Ja meidät kuin maisema maalataan


Vaienneet muut, vaienneet valovuotein matkat
Valvovat puut, riippuvat koivut, lakkalatvat
Päällemme käyden

Sallien vain kuutamon täyden
Kuin varoen
Ja maisema se meistä kauas katoaa


Ei soisi tämän koskaan päättyvän
Ei soisi kellot murhenäytelmän,

Ellen taas silmiäni avaa päällä peilin rikotun
Aaveissa vainko olet mun


Hiljainen kesäyö hiljalleen käyden veden selkää
Minä tiedän sen, ajatus jota kaikki pelkää
Että kaartuis' koivut ei, ei usva koskis' lumpeen kukkaan

Se mikä meidät pakottaa jälleen silmät avaamaan

Ei jaksa aamu nousta alta kylmän öljylampun

Viritellen vilun jousta kulkee kukin yötään yksinään

Ei soisi tämän koskaan päättyvän

Ei soisi kellot murhenäytelmän,
Ellen taas silmiäni avaa päällä peilin rikotun
Aaveissa vainko olet mun


Ei soisi tämän koskaan päättyvän
Ei soisi kellot murhenäytelmän,

Ellen taas silmiäni avaa päällä peilin rikotun
Aaveissa vainko olet mun