Hän ei voinut itselleen mitään
Katkeruuden siemen sai itää
Teki pesän rintaan jonnekin

Kun ei käynyt koskaan kouluja
Teki sitten paljon lapsia
Yhtä monta kuin varpaitaankin


Aina sydän lyyhistyi
Kun lähdön hetki jälleen lähestyi

Mutta heikot vain tunteitaan näyttää
Laitureilla heiluttaa
Kaikki joiden osa on odottaa


Laiva miestä vei, ja vaahtopäät
Kauas täältä pois ja lämpimään

Vaimo jäi ja kaitsi lapsiaan
Vuodet kasvoihin söi polkujaan


Hän ei aina ollut tällainen
Vihainen ja vanhanaikainen
Enää puhuu yksin seinille

Ristipistotaulut tuijottaa
Kun hän selaa postikorttejaan
Lapset eivät koskaan vieraile


Vaikka rannalle taas jää
Se pyhä viha rintaa lämmittää

Miten siitä vuodet menneet onkaa
Kun laiturille lapset vei
Ja laiva tuli, mies tullutkaan ei


Seurahuoneella
Kirkkaansinisessä mekossaan

Laittanut tunnin hiuksiaan on
Ullakkohuoneessaan
Mies kauan katsoo

Luokse kävelee ja pyytää tanssimaan
Sanoo että illan jokaisen tanssin
Hän vain yksin saa


Poskin punaisin hän puistaa päätään
Joka sanan painaa mieleensä

On empiväinen
Mies taas vahva, päättäväinen
Ottaa mitä huvittaa

Ja nyt hän tytön haluaa
Elämä on laulun haaveunta
Merten prinssi ja valtakunta

Orkesteri soittaa
Viulu ei voi enää kauniimmin vaieta
Ottein lujin mies tanssittaa

Huolehtii, eikä päästä koskaan
Käsissä on vielä voima, tunto
Vanhuus kaukainen sairaus outo