Heidän silmänsä kiehuvat
Siitä mustasta kirkkaudesta
Jossa Saatanan riehuvat

Liekit lyövät kohti taivasta
Ja se valo talven keskellä
Ei tuo, ei lupaa elämää

Vaan päättää aikakautenne
Sen loppua ylistää
He juovat sokeutensa viiniä

Joka katkerana korventaa
Heidän katseensa ei kestä nähdä
Kerran langenneen loistoa

Verikyyneleiden tie
On vihdoin totuudessa heidän
Ja se tie on päällystetty

Orjantappuroin ja veitsin ruosteisin
Hukutan itseni siihen virtaan
Jonka juuret ovat saastuneet

Heidän naisiensa lapsivesien
Huuhtomina
Sillä tästä elämästä

En etsi lohtua, en onnea
Kannan Hänen soihtuaan
Kuvaa Hänen vallastaan

Ja vaikka hukunkin
Nousen, tiedostaen sen
Kauttani Hänen sanansa

!@^(puavat saarnaten
Uuden valon lupausta
Herruuttansa vaatien

Kuten onkin oikeutettu
On aika nousta sarvien